Kuutisen tuntia ja tämä vuosi olisi paketissa. Tämä on ollut kaiken kaikkiaan erittäin hyvä vuosi. Mitään ihmeellisempää ei tänä vuonna tapahtunut, melko tasaista arkea, mutta hyvää sellaista. Tällaisia vuosia on paljon, jälkikäteen ei välttämättä muista mitä tapahtui vai tapahtuiko mitään ihmeellistä. Siksi onkin hyvä tehdä tällainen vuosimuistelo.
Helmikuu
Koko perheen yhteinen loma Thaimaassa, Phuketissa, Karon Beachilla. Hotelimme oli loistava Access Pool Resort & Spa, hotellihuoneesta suoraan altaaseen. Ihanaa! Helmikuun 2013 matkalle Ao Nangiin oli pakko varata myös huoneisto, josta pääsee suoraan altaaseen, oli se vain niin luksusta.
Toukokuu
Ihana loma mieheni kanssa kaksistaan Pariisissa. Vietimme meidän 15 vuotis hääpäiväämme.
Tällä lomalla rakastuin Pariisiin tulenpalavasti!
Heinäkuu
Perheen yhteinen loma Nizzassa. Tutustuimme myös Monacoon ja käväisimme Italian puolella, Ventimigliassa. Myös Cannesissa piipahdimme.
Elokuu
Viimeisellä lomaviikolla maalasin meidän portaat. Alkuun pelkäsin urakkaa, mutta yllättävän helposti projekti kuitenkin sujui.
Samalla maalasin yhden lipaston männynvärisestä valkoiseksi.
Maalausprojekti sai minut innostumaan sisustuksesta ja sisustusblogeista. Löysin aivan mahtavia blogeja, jota aloin seuraamaan.
Lokakuu
Lokakuun yhtenä projektina oli televisiotason valkaisu käyttäen kontaktimuovia.
Marraskuu
Marraskuussa hankimme uuden kameran, sen piti ensin tulla joululahjaksi, mutten malttanut odottaa.
Uusi kamera on Canon EOS 600D. Yritin päästä Työväenopiston järjestelmäkamerakurssille, mutta ilmeisesti moni muukin on alkanut harrastamaan valokuvausta, ja pääsin vasta kuudennelle varasijalle. Höh!
Marraskuussa maalautimme vitriinit ja keittiön ruokapöydän. Ruokapöydän tuolit maalasin itse.
Joulukuu
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti