Viime kesänä Nizzassa halusin tehdä Caesar-salaattia ja yritin löytää valmista kastiketta. Salaatinkastike valikoima oli todella suppea verrattuna Suomeen, siis valikoimaa ei juuri ollut. Tämä kertonee, ettei Ranskassa käytetä valmistuotteita siinä määrin kuin täällä. Eihän siellä ole valmiiksi marinoituja lihatuotteitakaan.
Tässä on mielestäni hyvin toimiva salaattiohje ja meidän perheessä tekee hyvin kauppansa. Itse asiassa prinsessa kehui sitä, sanoen sen maistuvan Stockmannin Caesar-salaatilta. Tämä on siis kehu, myös omasta mielestäni Stockmannin salaatti on hyvää!
Caesar-salaatti kanalla
Kastiketta varten tarvitaan:
1 kananmuna
2,5 dl öljyä
2,5 dl öljyä
1 valkosipulin kynsi
1 rkl vettä
0,5 rkl valkoviinietikkaa
0,5 rkl Dijon sinappia
3 rkl vastapuristettua sitruunanmehua
mustapippuria
suolaa
2 sardellifileetä
0,5 rkl valkoviinietikkaa
0,5 rkl Dijon sinappia
3 rkl vastapuristettua sitruunanmehua
mustapippuria
suolaa
2 sardellifileetä
Valkosipuli murskataan. Kaikki aineet sauvasekoittimen kulhoon ja sauvasekoitin käyntiin ja valmista on!
Kannattaa huomioida, että kaikki aineet ovat huoneenlämpöisiä. Öljynä parhaiten toimii ihan tavallinen rypsiöljy. Minusta kastike vaatii "kalanmakua", eli itse en jättäisi sardellia pois. Soppakellarin kommenteista luin, että monet ovat jättäneet sardellin pois. Sieltä löytyi vinkki myös kala-allergisille (tai jos juhliin on tulossa kala-allergisia), kaprikset. Sitä en vielä itse ole kokeillut.
Monissa ohjeissa näkee, että sardelli on korvattu anjoviksella, testaan joskus ja kerron, huomaako eroa...
Kastikkeen kannattaa antaa maustua muutaman tunnin jääkaapissa ennen käyttöä.
Tähän kastikemäärään käytin
2 romainesalaattia ja yhden jäävuorisalaatin. Salaatit revitään laakeaan kulhoon.
Maustamattomia broilerinsuikaleita paistoin 600 g.
Tällä kertaa oikaisin ja käytin valmiita krutongeja.
Juuri ennen tarjoilua yhdistetään salaatti, kastike ja broilerit. Mukaan parmesanjuustolastuja, kuorimaveitsellä saa hyviä lastuja. Krutongit lopuksi salaatin päälle tai erilliseen kulhoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti