Ruokaa...sisustusta...matkailua - niistä on tämä blogi tehty!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Herkuttelua blineillä





Kerran vuodessa on pakko tehdä blinejä. Yleensä perheemme blini-iltaa vietetään helmikuussa ennen
talvilomalle lähtöä. Teen itse blinit, koska ne ovat todella helppoja tehdä. Jos osaa paistaa lettuja,
onnistuu myös blinien paisto. Itselläni on blini-pannu, niitä voisi olla kaksikin, onnistuisi paisto nopeammin. Kaupassa, yleensä kalatiskillä, myydään myös valmiita blinilättyjä, mutta hinta on melkoinen...meillä ainakin jokainen syö vähintään kolme bliniä. Lisäksi juuri paistetut ovat rapeita ja hyviä.

Hyvä blini-ohje löytyy tattarijauhopussin kyljestä. Joskus olen tehnyt taikinan tekeytymään yön yli, mutta viime kerralla annoin taikinan turvota vain pari kolme tuntia.









Tarjolle sitten blinien kavereiksi mätiä, punasipulisilppua, smetanaa, suolakurkkuja, metsäsienisalaattia, juoksevaa hunajaa... Sitten sellaisille, jotka eivät niin mädistä välitä, voi tehdä esim. katkaravuista, punasipulista, rankankermasta, tillistä ja sitruunapippurista kylmän kastikkeen. 








Jälkiruokana tällä kertaa nautimme iki-ihanaa Aino-jääteloä. Nam!




Jätskiä odottaa myös Herra Koiranen...



ja pyörremyrskyn lailla...

jäätelö on kadonnut!


Mukavaa viikonloppua! Blinit sopivat vielä oikein mukavasti vielä maaliskuun pakkasissa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti