Ruokaa...sisustusta...matkailua - niistä on tämä blogi tehty!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Macaron leivokset

Prinsessan ja minun lempileivos on Macaron leivos. Tähän leivokseen tutustuin ensimmäistä kertaa lukiessani Kira Poutasen kirjaa "Rakkautta au lait". Kirjan hauskan Macaron kohdan olen kopioinut Hääpäivä Pariisissa tekstiin, siihen pääset halutessasi tästä.



Olen jo useampaan kertaan yrittänyt saada nämä oikukkaat pariisilaisleivokset onnistumaan. Välillä olen onnistunut, välillä olen kironnut koko leivoksia hartaasti ja marssinut Stockmannille ostamaan valmiita. Ja niillä onnistumisen kerroillakin, yleensä tehdyistä vain osa on onnistunut, osa on ollut hirvittävän näköisiä, ei lainkaan alkuperäisiä edes kaukaisesti muistuttavia.

MUTTA minä olen päättänyt saada ne onnistumaan Prinsessan loppukesän juhliin ja Piste. Nyt vain riittävästi harjoittelua ja kyllä se siitä. Katsotaan myös sitten lähempänä loppukesää mihin tuo painoindeksi on noussut...

Tässä on ohje muillekin, jotka haluavat haastaa itsensä. Laittakaahan kommentteja, miten onnistuu!

Ohjeet ovat kirjasta Macaron-leivokset


Suklaamacaronit

16 kpl

1,75 dl mantelijauhetta
2,5 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 oikein isoa munanvalkuaista
0,5 dl hienoasokeria

Täyte

100 g tummaa suklaata hienoksi pilkottuna
1,5 dl kuohukermaa


Sekoita mantelijauhetta, tomusokeria ja kaakaojauhetta monitoimikoneessa 15 sekuntia. Siivilöi seos kulhoon. Levitä leivinpaperiarkki kahdelle uunipellille.

Pane munanvalkuaiset isoon kulhoon ja vaahdota kovaksi. Vatkaa vähitellen sekaan hienosokeri, kunnes saat kovaa kiiltävää marenkia.

Kääntele manteliseosta kolmasosa kerrallaan lastalla tai nuolijalla marenkiin. Kun kaikki kuivat aineet ovat sekoittuneet hyvin, jatka seoksen leikkaamista ja kääntelyä, kunnes saat kiiltävä, sakeaa ja nauhamaista taikinaa.

Kaada taikina pursotinpussiin, jossa on 1 cm pyöreä reikä. Pursota leivinpapereille 32 pyöreää nokaretta. Kopauta uunipeltejä napakasti työtasoa vasten, jotta ilmakuplat rikkoutuvat. Anna seistä 30 min huoneenlämmössä. Lämmitä uuni 150 asteeseen.

Paista esilämmitetyssä uunissa 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä 10 minuuttia. Irrota pikkuleivät varovasti leivinpaperista ja jäähtyä kunnolla.

Täyte:

Kaada suklaa lämmönkestävään kulhoon. Kuumenna kerma kattilassa lähes kiehumispisteeseen. Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja hämmennä tasaiseksi. Anna jäähtyä 15-20 minuuttia välillä hämmentäen, kunnes täyte sakenee. Levittä täytettä yhdelle pikkuleivälle ja paina päälle toinen.


Itse onnistuin sähläämään suklaamacaronit. Virhe tuli lähinnä pursottaessa, minulla ei ollut kunnon pursotinta ja pussilla ja siihen asetetulla kärjellä ei onnistumisia tullut. Höh!


Seuraavana testaukseen sitruunamacaronit...


Sitruunamacaronit

16 macaronia

1,75 dl mantelijauhetta
2,5 dl tomusokeria
2 oikein isoa munanvalkuaista
0,5 dl hienoa sokeria (kannattaa ostaa erikoishienoa)
puolen sitruunan kuori hienoksi raastettuna
keltaista elintarvikeväriä, pasta tai neste (itse käytin nestettä)

 Täyte
1 dl mascarbonejuustoa
puolen sitruunan kuori hienoksi raastettuna
1 tl sitruunamehua
0,5 dl sitruunatahnaa

Sekoita mantelijauhetta, tomusokeria ja kaakaojauhetta monitoimikoneessa 15 sekuntia. Siivilöi seos kulhoon. Levitä leivinpaperiarkki kahdelle uunipellille.

Pane munanvalkuaiset isoon kulhoon ja vaahdota kovaksi. Vatkaa vähitellen sekaan hienosokeri, kunnes saat kovaa kiiltävää marenkia. Vatkaa joukkoon sitruunankuori ja elintarvikeväriä, kunnes vaahto on keltaista.

Kääntele manteliseosta kolmasosa kerrallaan lastalla tai nuolijalla marenkiin. Kun kaikki kuivat aineet ovat sekoittuneet hyvin, jatka seoksen leikkaamista ja kääntelyä, kunnes saat kiiltävä, sakeaa ja nauhamaista taikinaa.

Kaada taikina pursotinpussiin, jossa on 1 cm pyöreä reikä. Pursota leivinpapereille 32 pyöreää nokaretta. Kopauta uunipeltejä napakasti työtasoa vasten, jotta ilmakuplat rikkoutuvat. Anna seistä 30 min huoneenlämmössä. Lämmitä uuni 150 asteeseen.




Kirjan kommentti taikinan laadusta; liian lyhyt sekoittaminen tekee taikinasta kovaa, jolloin  macaroneihin jää huippuja (kuten minulla yllä!). Liika sekoittaminen tekee taikinasta liian löysää, jolloin se ei säilytä muotoaan pursotettuna. Huippuja voi varovasti painaa vedellä kostutella sormella. Oma huomio;ennen taikinan kuivettumista!


Paista esilämmitetyssä uunissa 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä 10 minuuttia. Irrota pikkuleivät varovasti leivinpaperista ja jäähtyä kunnolla.


Täyte:

Vatkaa mascarbone, sitruunankuori ja sitruunanmehu tasaiseksi seokseksi. Levitä sitruunatahnaa (LemonCurd) 16 pikkuleivälle ja mascarboneseosta 16 pikkuleivälle. Paina puolikkaat varovasti yhteen.

Tämä erä onnistui oikein hyvin! Yhtenä onnistumisen salaisuutena oli pursotinsysteemi, mikä hankin.


                                                       

Pursotinsysteemi on siis

Lékué

Decomax-koristelukynä

Näitä löytyy mm. Stockmannilta, Anttilasta. Koristelukynän voi ostaa yksittäin tai sitten macaron-leivontapakkauksessa, siihen kuuluu myös macaronmatto.





Harjoittelu jatkuu! Mutta ensimmäisen kerran sain onnistumaan melkoisen monta.

Ja niin, hyviä olivat!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti